torstai 5. lokakuuta 2017

Aamuista

Heräsin aamulla epätavallisen aikaiseen ja mietin taas kerran, että varhaiset aamut ovat kivoja:jotenkin seesteisiä, tauhallisia, eheitä. Mutta samalla niskassa painaa jokin selvittämätön iso, kai se, että miksi pitää mennä töihin. (Mutta minähän vain kirjoittelen kotona.) <Mutta siihen on kai se syy, että olisi hyväksi elämässään ja yhteiskunnalle tehdä jotakin hyödyllistäkin, ja siksi työ. Mutta oikeastaan se kai tulee siitä, että ne, jotka eivät muuten kuin työn opastukseela saa mitään hyödyllistä aikaan, kai luokitellaan yleensä ikäistään paljon nuorempien kanssa samantasoisiksi, ja niin juuri he ovat antamassa nuorille ohjeita siitä, mikä on työn rooli elämässä ja yhteiskunnassa. Mutta monellahan on harrastuksia ja omia kiinnostuksenkohteita, joissa kyllä oppii uusia kunnollisia asioita ja saa aikaan vaikka mitä. Sille tielle kai vanhukset ovat lähteneet, kun omat taidot kantavat niin, että se toimii, ja toisaalta nuo työn mielekkyydet ovat jääneet heille liian vajaiksi.

Kirjoituksestani terveistä elämäntavoista http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html
"6. On sanonta: "Aamu on iltaa viisaampi." Illalla ovat tekemiset kaavamaisia ja turaavia, nakemyksettomia. Illalla ei ole hyva aloittaa mitaan uutta, mika vaatisi nakemyksellisyytta. Aamulla taas on juuri heranneen aamukohmelo, jota taytyy varoa hairitsemasta, silla se on viisaampi nakokumaelamaan ja taitoihin. Se, mika oli illalla sarkynyt urautuneiksi sirpaleiksi, on yhta eheaa kimpaletta aamulla, kun unisenkompeloin liikkein istahtaa aamiaiselle ja lahtee toiuhin tai kouluun. Aamunakokulma on viisas, se tavoittaa olennaisempia ja syvallisempia asioita kuin paiva, saati sitten ilta, kauaskantoisempiakin, aamulla on hyva laatia suunnitelmia kohmeloisen hitaaseen tapaan. Aamulla ei kannata ottaa mallia mistaan illan mallisesta.
Näin siis viisastuu, kun on aamukohmeloisane liikkeellä aamiaispöydässä ja bussissa, niin unisen eheyden viisaus ei jää elämästä erilliseksi kuten hiljalleen löhöilemällä heräilevällä.
Tätä aamukohmeloisen viisautta ei siis ole tönkkö olo sellaisenaan vaan maisemahahmotus ikään kuin viisauksia aavistelevaan tapaan yhdessä kohmelon eheyden kanssa."

Aamuseitsemältä heräämiseen tuntuu liittyvän työpakon kynsiin joutuminen. Liittyykö se siihen, kun jotkut heräävät ihan vain herätyskelloon ja lähtevät suoraan töihin tai kouluun, ilman omanrytmisyyttä, ilman aamukohmeloa tms viisautta? Usein käy niin, että palikkajärkiset luokittelevat muut kanttiinimaisiksi ja sikis pupuksi, eivätkä huomaa tai ainakaan ota huomioon näiden viisautta, ja siksi komentelevat kaikkia ruutumallisen kaavan mukaisiksi, ja jos heitä on muutama tai useampi, niin siitätulee sosiaalisessa ympäristössä paljon teittu pakko, mitä sen ei tietenkään pitäisi olla, vaan ihmiset pitäisi luokitella eri lokeroon viisautensa määrän ja tyypin mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti